Laitilan Seudun Mielenterveysyhdistys LaitSeMiele ry

YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011

 

TOIMINTA

Yhdistyksen tavoitteena on mielenterveyskuntoutujille suunnattujen palveluiden saatavuuden ja laadun kehittäminen yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Tarkoituksemme ei ole korvata jo olemassa olevia kunnallisia tai muita palveluita, vaan kulkea niiden rinnalla tarjoten mielekästä yhteiskunnallista toimintaa ja tekemistä arkipäivään sekä toimia matalankynnyksen kohtaamispaikkana, jonne on helppo tulla erilaisissa elämäntilanteissa saamaan apua ja tukea sekä vertaisilta että mahdollisen projektin aikana ammattihenkilöltä.

Toimintaa jatketaan vertaisuutta painottaen, koska tavoitteena on saada aikaan pysyvää ja jatkuvaa toimintaa. Menossa oleva ”VERTAISVOIMIN TULEVAISUUTEEN”- projekti loppuu vuodenvaihteessa 2010 – 2011. RAY:ltä on haettu rahoitusta uuteen projektiin ”VERTAISVOIMIN YHTEISÖLLISYYTTÄ” vuosille 2011 – 2013. Rahoituspäätös tulee joulukuussa 2010. Kyseinen projekti on jatkoa kahdelle edelliselle projektille. Mikäli RAY:n rahoittamaa projektia ei saada, niin Laitilan kaupungin kanssa jatketaan keskusteluja toiminnan jatkosta.

Päivätoiminta on oleellinen osa toimintaa. Päivätoimintaa on maanantaista perjantaihin klo 9 – 14. Lisäksi on iltoihin ja viikonloppuihin sijoittuvaa ryhmätoimintaa. Jäsenistön voimin on vakiintunut myös yhdessäolon hetki sunnuntaisin klo 11 – 14 välisenä aikana. Jo toimivaa vertaistukiverkostoa pyritään vahvistamaan ja laajentamaan jäsenistön tarpeen mukaan. Lisäksi suunnitellaan seuraavien vuosien visioita ja toteutetaan jatkosuunnitelmiin tarvittavia toimenpiteitä esim. rahoituksen suhteen.

Tärkein tavoite nykyisen projektin päätyttyä on että yhdistyksellä on käytössä pysyvä verkosto vertaistoiminnan järjestämiseksi mielenterveyskuntoutujille. Jäsenistön voimavaroihin nojautuvaa toimintaa ja päätöksentekoa vahvistetaan vuoden 2011 kuluessa. Vertaisryhmätoimintaa on parhaillaan retkiryhmä, diabetesryhmä, leskienryhmä, valokuvausryhmä sekä masennusryhmä. Ensi vuoden aikana perustetaan uusia ryhmiä tarpeen mukaan ja jatketaan projektissa alkaneiden ohjaamista enenevästi yhdistystoiminnan vastuulle. Arkipäivään suuntautuvien vertaistukitoimien kautta ehkäistään kuntoutujien syrjäytymistä sekä mielenterveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavia ongelmia. Kumppanuusringin (mielenterveys- ja päihdetoimijat) vahvistaminen vertaisuuden pohjalta on hyväksi seudullisen yhteistyön ja yhteisöllisyyden rakentamiseksi.

Tavoite edellyttää kehittymistä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat Laitilan kaupunki ja muut Vakka- Suomen kunnat, Raha-automaattiyhdistys, Mielenterveyden keskusliitto, Laitilan ja Pyhärannan seurakunnat, Työ- ja elinkeinotoimisto, Laitilan Terveyskoti sekä kuntien Sosiaalitoimet, Psykiatrinen erikoissairaanhoito, Terveyskeskukset ja Mielenterveysyksiköt. Yhteistyötä jatketaan myös Rauman Mielenterveysyhdistys Friski Tuult ry:n, Laitilan nuorisoverstaan, Työelämän Monipalvelukeskus Palkeen, Laitilan-Pyhärannan yrittäjien ja Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen yhdistys ry:n kanssa. Mahdollisuuksien mukaan jatketaan yhteistyötä muidenkin järjestöjen, koulujen, ammattioppilaitosten, aikuiskoulutuskeskusten ja Kela:n kanssa.

Toimitilojen muutto uuteen paikkaan Laitilan Terveystalolle tulee ajankohtaiseksi vuodenvaihteessa 2010 – 2011. Sen myötä olemme aloittamassa yhteistyötä Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa yhteisissä tiloissa.  Hengellistä tukea saa halutessaan kuukausittaisten hartaushetkien aikana Laitilan seurakunnalta. Olemme useita vuosia tehneet yhteistyötä Laitilan Terveyskodin kanssa liikunnallisen kuntoutumisen tiimoilta ja yhteistyötä tiivistetään myös kumppanuusrinkinä. Päivätoiminnassa kuntoutujilla on mahdollisuus saada palveluita Kauneus- ja Terveyshoitola Anittalta.

 

JÄSENISTÖ

Yhdistyksen jäsenmäärä marraskuussa 2010 on 83.

 

 

TIEDOTTAMINEN

Toiminnasta ilmoitetaan aktiivisesti lehtien järjestöpalstoilla. Ensisijaiset ilmoituskanavat ovat Laitilan Sanomat, Uudenkaupungin Sanomat, Uusi Rauma, tarvittaessa myös muut lehdet, kauppojen ilmoitustaulut sekä sähköpostit. Yhdistyksen kotisivut toimivat oleellisena tiedottamisen väylänä. Projektin aikana ohjausryhmä vie tietoa omiin viiteryhmiinsä. Yhdistyksen ja projektin esitteitä päivitetään ja varsinkin Avituksen yhdistyslaatikossa olevat tiedot pidetään ajan tasalla.

 

TALOUS

Yhdistystoiminnan ja projektin taloussuunnitelmat ja niiden toteutus ovat kaksi erillistä kokonaisuutta. Yhdistyslaissa ja Raha-automaattiyhdistyksen ohjeistossa niiden sisällöt ovat lakisääteisesti määritelty.

Oleellinen osa yhdistyksen toimintaa on ollut monipuolisen virkistystoiminnan järjestäminen retkien ja tempausten avulla. Jäsenyys huomioidaan omavastuuosuuksissa alennuksilla. Yhdistyksen omaa varainhankintaa jatketaan osallistumalla Munamarkkinoille, Hullun kukon päiville ym. arpojen myynnillä sekä kirpputorien järjestämisellä.

Laitilan kaupungin osuus toimitilojen osalta on edelleen huomattavaa kaikessa talouteen liittyvässä. Laitilan kaupunki tukee yhdistystä ja projektia huolehtien tiloihin liittyvistä kokonais- ja korjauskustannuksista. LaitSeMiele ry kattaa kuluja omalla varainhankinnalla: retkien, tapahtumien ja ruokailun omavastuuosuudet, jäsenmaksut, päivätoiminnassa tehtyjen käsitöiden myynti, kirpputori ja tapahtumien arpajaismyynti.

Mielenterveyden Keskusliitto avustaa toimintaa jäsenavustuksilla.